Sirpa
Mitä jos se taas alkaa?
16.01.2020
Vietin suurimman osan yli kahden viikon joululomastani kipeänä. Ensin kovassa flunssassa ja sitten juuri ennen työhön paluuta alkoivat vatsaoireet.
Olin juuri syönyt ja asetuin ruokalevolle, kun vatsaan alkoi kovasti koskea ja lopulta oli rynnättävä vessaan. Ensimmäinen ajatus oli, että juuri syömässäni graavilohessa tai salaatissa oli jotain vikaa ja kyseessä oli ruokamyrkytys. Mieheni kuitenkin söi täysin samoja asioita, eikä hänellä ollut mitään oireita. Vietin sen illan vessassa tai sen välittömässä läheisyydessä.
Vatsakivut olivat niin kovia, että itketti. Kaikki tuntui kovin tutulta, sellaiselta mitä olen ennenkin kokenut. Mietin siellä pöntöllä itkiessäni, että se remissio oli sitten siinä. Olihan se hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. En kuitenkaan uskaltanut sanoa ajatuksiani ääneen, vaan miehelle puhuin sopimattomasta ruoasta ja vatsataudista koska en halunnut hänen huolestuvan.
Näin kuitenkin hänen ilmeestään, että hän ajatteli samaa kuin minäkin ja sanoipa hän sen sitten ääneenkin. ”Kuule Sirpa, tää vaikuttaa kamalan tutulta. Mitä jos se taas alkaa?”
Niinpä. Mitä jos se taas alkaa?
Seuraavana päivänä lomat oli lomailtu ja oli palattava töihin. Mitään ei voinut syödä tai juoda ilman, että seuraavassa hetkessä oli juostava vessaan. Kovin tuttua vanhoista akuuteista. Oli lähdettävä töistä kesken päivän, joka niin ikään oli tuttua. Kuulin tutun huolen äidin äänestä puhelimessa. Kaikki oli liian tuttua.
Kotimatkalla poikkesin kuitenkin apteekkiin ja hain käsikauppapuolelta kokeeksi apuja. Nopeasti siitä olikin apua ja tilanne alkoi palautua normaaliin. Seuraavaan päivään mennessä oireet olivat aika lailla poissa.
En voi sanoin kuvailla sitä helpotuksen tunnetta. Sanoisin, että se henkinen pelon kuorma oli paljon pahempi kuin se fyysinen oireilu kivustakin huolimatta.
Nyt on taas hetken tuoreessa muistissa millaista se elämä akuutin IBD:n kanssa on. Sylikaupalla tsemppiä kaikille akuutissa kärvisteleville!
C-ANPROM/FI/IBDD/0211
