IBD blogi Johanna

Johanna

Ruuhkavuosien pyörteissä

19.11.2020

IBD ja vertaistuki

Poikani täyttää pian kaksi vuotta. Sylissäni loikoilu ja leikkimatolla kääntyily ovat vaihtuneet sohvalle kiipeilyksi ja sinne tänne säntäilyksi. Tämä suolistosairas äiti yrittää parhaansa mukaan pysyä perässä.

Intensiiviset työpäivät, kotityöt ja taaperon vanhemmuus  varmistavat sen, että tylsää hetkeä ei ole tullut kahteen vuoteen. Kun vuorokaudesta tuntuu loppuvan tunnit kesken, ei aina edes muista sairastavansa IBD:tä. Kiire kuitenkin vaikuttaa siten, että vatsani oikuttelee enemmän tai vähemmän tämän tästä. Vatsani on aina rakastanut tylsyyttä, kurinalaista rytmiä ja ennen kaikkea hyvin nukuttuja öitä.

Olen jo kauan kutsunut vatsaani viisaaksi. Tämä toki on ihan tutkittuakin faktaa: suolistomme on toiset aivomme. Jollain ihmeellisellä konstilla ruoansulatusjärjestelmäni hoksaa, että nyt on emännällä kiire ja monta rautaa tulessa. Viime aikoina erityisen kiireellisen ja stressaavan vaiheen aikana närästää. Kun meno rauhoittuu, närästys lakkaa ja sitten alkavat suolistovaivat. Tämä on pistänyt miettimään närästyksen ja suolistovaivojen yhteyttä. Se tuntuu selkeästi olevan. Hidastavatko kiire ja stressi ruoansulatusta? Aiheuttaako hidastunut ruoansulatus närästystä ja epämukavaa oloa? Aiheuttaako huonosti sulanut ruoka suolistovaivoja? No, mene ja tiedä. Näistä saisi toisenkin blogitekstin aikaiseksi.

Olen jo kauan saarnannut kaikille siitä, että vatsavaivat eivät aina johdu siitä, mitä syö vaan siitä, miten syö. Minun mahani hyvinvoinnille tuntuu olevan tylsyyden ja rauhan lisäksi kaikkein tärkeintä säännöllinen (ateria)rytmi. Vauvan ja taaperon kanssa säännöllinen rytmi on enemmän kuin hyvä asia, mutta jollain ihmeen kaupalla äidin rytmi ei tunnu kulkevan sitä samaa rataa lapsen kanssa. Kaipa tässäkin voisi ryhdistäytyä: syödä silloin kuin lapsikin, säännöllisesti.

Vähäinen uni tuntuu vaikuttavan tosi paljon vatsaani. Huonosti nukutun yön seuraukset tuntuvat oikeastaan jo saman päivän aikana. Vaikka poikani nukkuu pääosin hyvin yönsä, ei muutaman tunnin pätkäunilta ole missään nimessä pystynyt välttymään taaperon kanssa. Kun poika itkee yöllä hampaita tai tukkoista oloa, äiti vääntelehtii mahakrampeissaan vessassa vajaan vuorokauden kuluttua. Aina vatsa kumminkin sitten rauhoittuu, kun saa taas nukuttua ja ottaa muutenkin iisimmin. Levon ja nukkumisen voima on ihmeellinen.

Vaikka nämä niin kutsutut ruuhkavuodet tuntuvat välillä vievän täysin mehut, niin eipä sitä toisaalta haluaisi juuri nyt missään muussakaan elämänvaiheessa olla. Näin on hyvä. Kun on tehnyt pitkän päivän töissä ja saapunut kotiin, niin mikäs sen parempaa kuin syödä päivällistä yhdessä perheen kanssa. Sitten sitä jaksaa taas valloittaa pyykkivuoren, maksaa laskut, antaa kovat vauhdit leikkipuiston kiikussa ja rutistaa elämäni tärkeintä ihmistä sylissäni. Jos ja kun omaa aikaa kaipaa, voi aina mennä vessaan.