Simo

Suoli mukana maailmalla

18.04.2018

IBD ja matkustusIBD ja ruoka

CU:n kanssa on kotona rankkaa, mutta reissussa saattaa akuutin jyllätessä olla vielä rankempaa. Vaikka lomamatkan funktio on rentouttaa ja saada ajatukset pois arjesta, seuraa IBD kyllä mukana vaikka Kiinaan.

Haasteellisin vaihe ainakin itselläni on ollut siirtyminen. Matkustustavasta riippuen vessojen määrä suhteessa kanssamatkustajien määrään on yleensä aika nafti. Lisäksi esimerkiksi lentokoneessa saniteettitiloihin pääsee vain turvavyövalon ollessa pois päältä. IBD-potilaat varmaan tietävät mitä tapahtuu aivoissa, kun mahdollisuus vessaan evätään ennalta määrättömäksi ajaksi. Välitön kakkahätä. Autolla liikuttaessa voi sentään pysähtyä huoltsikalle vaikka 20 km välein.

Lääkkeiden kuljettaminenkaan ei ole aina niin helppoa, kuin Joensuusta Ilomantsiin. Tarvitset luvanvaraisiin lääkkeisiin reseptin, jotta voit tullissa todentaa olevasi oikeutettu siihen nappiarsenaaliin. Venäjän rajalla olen joskus saanut tullivirkailijalta huomiota parin viikon mesalatsiinivaraston takia. Vastapuolelta englanti ei taipunut ja muutaman lauseen venäjää osaavana tiesin, ettei ”minun nimeni on Simo”-fraasilla pääse pitkälle. Elekielellä vatsaa osoittamalla päästiin kuitenkin yhteisymmärrykseen.

Kohteissa tilanne yleensä helpottuu. Joka hotellista ja suurimmasta osasta ravintoloista löytyy vessa ja ne harvemmin ovat maksullisia. Toki vessojen taso vaihtelee japanilaisesta puhuvasta älypöntöstä intialaiseen lattiavessaan, jossa on vain reikä lattiassa ja vesiämpäri huljutteluun. Thaimaassa olen törmännyt tähän wc-tilaratkaisuun ja huolestuin lattiaan asennetun kyykkykaivon pienestä koosta, sillä varpusparven hajonta on yleensä sitä suurempi. Selvisin ilman ”siivoja wc-koppiin numero 3”-kuulutusta. Kaakkois-Aasiassa vessapaperi on korvattu usein vesisuihkulla tai huljuämpärillä ympäristön säästämiseksi, mutta ainakin j-pussileikatuille vesi on paperia ihoystävällisempi ratkaisu. Akuutissa tilanteessa tosin on harvoin aikaa nirsoilla. Jäätäviä vessoja kohdatessa saa kuitenkin aika autenttisen kokemuksen paikalliskulttuurista ja vähintään hyviä tarinoita jälkipolville.

Jos hyvinvointi riippuu ruokavaliosta (kuten IBD-potilailla yleensä tuppaa tekemään), voi kohteesta riippuen ravintolavaihtoehdot kaventua. Tiedän itse tulista ruokaa syötyäni kärsiväni n. 4-6 tunnin päästä niin sanotusta ”toisesta poltosta”. Hyvä chilihän kun polttaa kahdesti. FODMAP-hiilareiden ja gluteenin välttäminen on haasteellista joissain kohteissa, kun varsinkin keskieurooppalaiset tykkäävät kääriä ruokansa pääraaka-aineen vehnätaikinaan. Yhteisymmärrykseen kuitenkin varmasti pääsee ja välttäminen onnistuu, kunhan tunnistaa itse sen itselle haitallisen raaka-aineen.

Oma painajaiseni olisi joutua ulkomailla sairaalahoitoon IBD:n takia. Pelkään tilannetta, jossa joudun selittämään CU:n käsitettä ilman tulkkia lääkärille EU-alueen ulkopuolella. Todellisuudessa aina on joku, joka sairaalassa tietää jonkun verran IBD:stä ja IBS:stä, vaikka ne ovatkin länsimaalaisten sairauksia. EU-alueella matkustavan kannattaa hommata eurooppalainen sairaanhoitokortti Kelan palvelusta. Sillä saa EU- ja Eta-maissa sekä Sveitsissä välitöntä hoitoa vaativaa sairaanhoitoa julkisessa terveydenhuollossa. Lisäksi kannattaa tarkistaa oman diagnoosin ICD-10-koodi. ICD-10 on WHO:n (ei sen bändin) ysärillä kehittämä tautiluokitusjärjestelmä, jossa kaikille diagnooseille on oma koodinsa. Chronin tauti on ICD-10 koodistossa K50 ja CU K51. Jos mitään muuta yhteistä kieltä ei lääkärin kanssa löydy, voi lyödä ainakin tuon tiskiin.

Tulehtuneen suolen kanssa matkustaminen on varsin ikävää, tiedän kokemuksesta. Matkasta voi kuitenkin nauttia, kunhan vain lakkaa laittamasta sairauden etusijalle. Vaikka IBD seuraakin Kiinaan, sen ei tarvitse olla ajatuksissa ihan joka sekunti.