Reunapaikka IBD-blogi

Sirpa

Suru ja IBD

27.08.2020

Olen yrittänyt kirjoittaa blogitekstiä jo monta päivää.
Aluksi oli vaikea kirjoittaa, sillä olin hautajaisreissulla äitini kanssa kolme päivää. Suru ei ollut omaani, mutta se vaikutti minuunkin.

Kun pääsin kotiin tuosta reissusta, alkoikin yllättäen oma suru. Meidän rakkaalta perheenjäseneltämme, maailman hienoimmalta poikakissalta, löytyi kasvain. Lopulta hänet jouduttiin hyvin nopeasti päästämään autuaammille metsästysmaille. Se oli vaikein asia, jonka olen koskaan joutunut tekemään.

Mutta mitä tekemistä tällä on IBD:n kanssa?

Omalla kohdallani ainakin sen verran, että suru heittää kaikki huolella opetellut rutiinit ulos ikkunasta. Lääkkeet unohtuvat ja järkevä syöminen unohtuu. Maha menee sekaisin jo pelkästä stressistä.

Surussa itsestään huolehtiminen unohtuu. Ei ole niin väliä mitä teen tai teenkö mitään, syönkö yhtään mitään. Mitä väliä otanko lääkkeet, kun on olemassa isompiakin ongelmia?

Tiedostan tämän kaiken ja silti olen juuri siinä kuopassa. Lääkkeet pitäisi jakaa ja ottaa, mutta en saa sitä tehtyä. Pitäisi käydä ruokakaupassa ja ostaa suolistoystävällistä ruokaa. Sen sijaan seisoin tänään pyjamassa pizzeriassa maailman suurimmat silmäpussit näköä haittaamassa, hiukset sojottaen joka ilmansuuntaan. Ihmiset kiersivät kohteliaasti kauempaa ja selvästi miettivät, että tuolla se taisi perjantai vähän venähtää.

Tämä suru ei ole IBD:n hallinnalle hyväksi, mutta nyt en parempaan pysty.

Jospa pian saan taas kiinni meidän poikamme elämänasenteesta. Elä täysillä joka päivä <3.