Alisa

Uusi IBD:läinen

01.07.2021

IBD ja vertaistuki

”Life isn´t about waiting for the storm to pass, it´s about learning how to dance in the rain”

Törmäsin sanontaan pian diagnoosien jälkeen. Lääkärin sanat elinikäisestä sairaudesta oli vieläkin vahvasti mielessä, joten sanonta osui ja upposi: jos näitä sairauksia ei kerta saa pois, ei auta kun oppia elämään niiden kanssa ja nauttia elämästä sen minkä pystyy.

Jo silloin tiedostin, ettei matka ole helppo. Tulemme kokemaan yhdessä niin ylä- kuin alamäkiäkin, eikä kukaan tiedä koska seuraava käänne tapahtuu.

Ennen sairastumista normaali vessassa käynti saattoi olla itsestäänselvyys, mutta kun akuuttivaihe vihdoin helpottaa tai varpusparven sijasta pönttöön saa jotain kiinteää, on tunne aivan mieletön. Sen jälkeen jokaista edes lähellä ”normaalia” päivää arvostaa aivan eri tavalla.

Arvostus vaihtuu välillä epätoivoon, kun juoksee taas lähimpään vessaan tai lääkekasa ahdistaa. Silloin toivoisi, että näistä ”seuralaisista” voisi ottaa edes yhden vapaapäivän. Pohjamudassa kahlatessa yrittää muistuttaa itselleen, että on aika pysähtyä, elää hetki sairauden ehdoilla ja hakea tarvittava apu, jotta yhteiselo taas onnistuu.

Miksi on kysymys, joka on noussut matkan varrella jo useasti mieleen ja varmasti tulee nousemaan vielä lukemattomia kertoa. Miksi oma keho ”hyökkää” itseään vastaan? Miksi juuri, kun kaikki on taas hyvin yhtäkkiä sairaus lyö nurkan takaa paistinpannulla? Ehkä en koskaan saa vastausta, mutta opin silti elämään sairauksieni kanssa ja tanssimaan sateessa.