Muu hoito

Kroonisessa suolitulehduksessa on tärkeää huolehtia riittävästä ravintoaineiden, vitamiinien ja hivenaineiden saannista. Minkään erityisruokavalion ei kuitenkaan ole todettu olevan tarpeellinen aikuisilla IBD-potilailla, lukuun ottamatta suoliahtaumista kärsiviä Crohn-potilaita, joiden on suositeltavaa välttää suolitukoksen riskiä lisääviä ruokia (pähkinät, raakaraasteet suurina määrinä, sitrushedelmät kokonaisina, sienet, kuivatut hedelmät). Lasten vaikean Crohnin taudin hoidossa saatetaan joskus käyttää ns. enteraalista ravitsemushoitoa, jolloin käytössä on erityisiä ravintoliuoksia. Aikuisellakin voidaan joskus tarvita täydennysravintojuomia riittävän ravinnonsaannin varmistamiseksi. Riittävä kalkin ja D-vitamiinin saanti on tärkeää luuston kunnon ylläpitämiseksi. B 12-vitamiinilisä voi olla tarpeen Crohnin taudissa, mikäli ohutsuolen loppuosaa on leikattu tai siellä on tulehdusta. Etenkin metotreksaattia ja joskus myös salatsosulfapyridiiniä käyttävät tarvitsevat foolihappolisää. Foolihapon riittävä saanti on tärkeää myös raskautta suunnitteleville IBD-potilaille.

Leikkaushoito

Osa IBD-potilaista joutuu leikkaukseen joko aktiivin, lääkitykseen huonosti reagoivan tulehduksen tai sairauteen liittyvän komplikaation vuoksi.

Haavaisessa paksusuolitulehduksessa poistetaan leikkauksessa aina koko paksusuoli. Suurimmalle osalle potilaista rakennetaan ohutsuolesta lantion alueelle ns. J-pussi, johon uloste kertyy ja josta se ulostetaan normaalireittiä peräaukon kautta. Joskus leikkauksen jälkeen jätetään väliaikaisesti tai pysyvästi suoliavanne, jossa ohutsuolen pää on tuotu vatsanpeitteiden läpi iholle ja uloste kertyy vatsan päällä pidettävään vaihdettavaan avannepussiin.

Crohnin taudissa leikkaus ei ole parantava hoito, vaan sairaus usein uusii leikkausalueen viereen tai muualle suoliston alueelle. Siksi leikkauksessa poistetaan vain tulehtunut suolen osa. Leikkauksella voidaan hoitaa suoliahtaumia, fisteleitä tai aktiivia suolen tulehdusta, jota ei lääkehoidolla ole saatu riittävästi kuriin.

 

– Johanna Haapamäki, LT, Gastroenterologi

Yleisinä hakuteoksina on käytetty

  • Martti Färkkilä, Markku Heikkinen, Helena Isoniemi, Pauli Puolakkainen (toim.) Gastroenterologia ja hepatologia. Duodecim 2018.
  • Gomollón F, Dignass A, Annese V ym. 3rd European Evidence-based Consensus on the Diagnosis and Management of Crohn’s Disease 2016: Part 1: Diagnosis and Medical Management. J Crohns Colitis 2017;11:3-25.
  • Harbord M, Annese V, Vavricka SR, ym. The first European evidence-based consensus on extra-intestinal manifestations in inflammatory bowel disease. J Crohn Colitis 2016:239-254.
  • Gionchetti P, Dignass A, Danese S ym. 3rd European Evidence-based Consensus on the Diagnosis and Management of Crohn’s Disease 2016: Part 2: Surgical Management and Special Situations. J Crohns Colitis 2017;11:135-149