Petri Mäkelä | Reunapaikka - Kysy lääkäriltä IBD:stä

Petri Mäkelä

ASA ja IBD

08.10.2019

IBD-potilaita kehotetaan välttämään perinteisiä tulehduskipulääkkeitä (ibuprofeeni, naprokseeni, diklofenaakki, etodolaakki, deksketoprofeeni, indometasiini, ketoprofeeni, ketorolaakki, mefenaamihappo, nimesulidi, sulindaakki, piroksikaami, tenoksikaami, tolfenaamihappo, tiaprofeenihappo) säryn, kivun ja kuumeen hoidossa. Syynä on se, että pitkäaikaisessa käytössä em. lääkkeet saattavat huonontaa IBD-potilaan suolen tilannetta ja aktivoida suolentulehdukseen. Yksittäiseen, lyhytkestoiseen kipukohtaukseen em. lääkkeitä voidaan käyttää harkinnan mukaan. 

Pieniannoksellista ASA-valmistetta, asetyylisalisyylihappoa eli perinteistä asperiinia, käytetään sydänpotilailla ja verisuonisairauksista kärsivien potilaiden hoidossa akuuttien verisuonitukoksien ehkäisyyn. Lääkettä on em. potilasryhmissä käytetty pitkään ja ennaltaehkäisevästi. ASA-lääkitys aloitetaan myös ensimmäisen iskeemisen sydänkohtauksen yhteydessä, ja se jätetään pysyvästi lääkitykseen mikäli tälle ei ole vasta-aiheita. Yleensä tällöin annos on 50-100 mg kerran päivässä. Tämä annos on vain noin 1/10 kivun hoitoon käytetystä vuorokausi-annoksesta. On osoitettu että kyseiselläkin annoksella verenvuotoja esiintyy lääkettä käyttävillä enemmän kuin niillä henkilöillä, joilla lääkettä ei ole käytössä. Viimeaikaisissa pitkäkestoisissa tutkimuksissa on osoitettu että ASA-lääkityksen sydäntapahtumia ehkäisevä teho on vähäinen, mutta lääkettä käyttävillä verenvuotoja esiintyy enemmän. Ensisijaista on siis perinteisiin vaaratekijöihin perustuva valtimotaudin riskiarviointi ja todettuihin riskitekijöihin puuttuminen/vaikuttaminen. 

Verisuonitukoksien ehkäisyyn käytettävä ASA-lääkityksen annos on pieni, ja sen vaikutus IBD:n hoitotasapainoon on mahdollisesti vähäinen. Koliitin aktivaation yhteydessä sairastuneen suolen limakalvon läpi tapahtuva verenvuoto saattaa kuitenkin lisääntyä. IBD-potilas voi käyttää verisuonitukoksien ehkäisyyn käytettävää ASA-lääkitystä, mutta tämän tulee tapahtua hoitavien lääkäreiden ohjauksessa ja valvonnassa. Ns. varmuuden vuoksi lääkitsemistä tulee välttää, ja lääkityksen aloittaminen tulee perustua tehtyyn valtimosairauden riski-arvioon. Mikäli IBD-potilasta arveluttaa mahdollinen riski sairastua sepelvaltimotautiin, suosittelen ottamaan asian esille hoitavan lääkärin kanssa.