
Nina Eriksson
Crohnin tauti, raskaus ja foolihappo
24.10.2018
Koko sikiön keskushermosto kehittyy neuroepiteelisoluista, jotka muodostavat ensin hermostolevyn, joka vähitellen sulkeutuu hermostoputkeksi 4. viikolla. Hermostoputken sulkeutumishäiriöt aiheuttavat vakavia kehityshäiriöitä. Näiden häiriöiden geneettistä taustaa ei vielä oikein tunneta, mutta foolihapon puute lisää niiden riskiä. Runsaasti folaattia sisältävä, monipuolinen ruokavalio on tärkeä jo raskautta suunniteltaessa ja koko raskauden ajan. Eniten folaattia saadaan täysjyväviljasta, tummanvihreistä kasviksista, palkokasveista, hedelmistä ja marjoista. Sen lisäksi raskautta suunnittelevan tulisi jo noin kaksi kuukautta ennen ehkäisyn poisjättämistä aloittaa foolihappolisän nauttiminen tabletteina. Foolihappolisän syömistä jatketaan 12. raskausviikon loppuun saakka. Yleinen suositus on 400 μg vuorokaudessa. Tietyissä kroonisissa sairauksissa, mm. kroonisissa tulehduksellisissa suolisairauksissa, tämä suositus on 1 mg vuorokaudessa.
C-APROM/FI/ENTY/0778 2/2022