Petri Mäkelä | Reunapaikka - Kysy lääkäriltä IBD:stä

Petri Mäkelä

Haavainen koliitti (CU) ja poistettu paksusuoli

21.04.2020

Vaikean haavaisen koliitin (CU) äärimmäisenä hoitona on paksusuolen poisto. Tähän päädytään yleensä, jos sairaus on aktiivinen kaikista eri lääkekokeiluista huolimatta, tai jos paksusuolen limakalvolle on ilmaantunut syövän esiasteita tai syöpäpesäkkeitä. Kun paksusuoli on poistettu, niin tavoitteena on, että myös perustauti on poissa. Tarvetta haavaisen koliitin tähystystutkimuksille ei pitäisi enää olla, sillä paksusuolen poiston yhteydessä on poistettu myös itse tauti. Valitettavasti joskus harvoin voi käydä kuitenkin niin, että ensimmäinen diagnoosi osoittautuu myöhemmin vääräksi. Potilaan paksusuoli on poistettu haavaisen koliitin vuoksi, mutta myöhemmin suolistosta on löydetty uusia tulehduspesäkkeitä ja diagnoosi on muuttunut Crohnin taudiksi.

Jos paksusuolen poiston jälkeen ilmaantuu pysyvä suolen toiminnan muutos, niin ensimmäiseksi tulee poissulkea ruokavalioon liittyvät syyt. Esimerkiksi onko nautitun nesteen määrä lisääntynyt, tai onko muutoksia tapahtunut kuidun saannissa jne. Mikäli ruokavalioon liittyvät asiat ovat säilyneet ennallaan, suosittelen ottamaan yhteyttä omaan lääkäriin. Tällöin on hyvä poissulkea muut syyt oireiden taustalta, kuten mahdollinen kilpirauhasen toiminnan häiriö, muu sisäeriterauhasen häiriö esimerkiksi diabetes, mahdollinen käytössä oleva muun lääkityksen aiheuttama tilanne tms.  Tässä yhteydessä voidaan kontrolloida kertaalleen myös ulosteen kalprotektiiniarvo. Jos kalprotektiiniarvo on huomattavan kohonnut, voidaan harkita ohutsuolen kuvantamista, ja mikäli paksusuolen poiston yhteydessä on mahdollisesti tehty J-pussi, niin tämän säiliön tähystämistä.

Jos suolen ulkoisia oireita ilmaantuu, kuten kysyjälle tässä tapauksessa lihaskipuja, suosittelen sitä suuremmalla syyllä ottamaan yhteyttä lääkäriin mahdollisten sidekudossairauksien poissulkemiseksi.