
Petri Mäkelä
Kortisonilääkkeen vaikutus
01.07.2021
Kysyjällä on Crohnin tauti ja hänelle on tehty leikkauksia. Nyt leikkaushaavan saumakohdassa on arpikudosta ja tulehdusta. Kysyjälle on aloitettu kortisonilääkitys, ja häntä mietityttää milloin lääkkeen vaikutus alkaa.
Kortikosteroidivalmisteiden vaikutusajoissa on vaihtelua. Osassa valmisteita vaikutus voi alkaa jo muutamassa päivässä, ja joidenkin valmisteiden kanssa vaste tulee kokemuksen mukaan hieman hitaammin. Kortikosteroidikuurin tulee myös olla riittävän pitkä, jotta mahdollinen tulehdus saadaan varmuudella sammumaan. Lääkeaineen pakkaustavalla ja sidosaineilla on myös vaikutusta siihen missä lääkkeen vaikutus esiintyy. Osa valmisteista vapauttaa lääkeaineen vasta paksusuolessa, ja osassa lääkeaine vapautuu jo ohutsuolen puolella.
Potilaan lääkityksen suunnittelu perustuu pitkälti tähystystutkimuksien yhteydessä otettaviin koepaloihin, laboratoriotutkimuksiin ja potilaan oireisiin. Yleensä koepalat näyttävät suoraan tulehduksen asteen. Tulee kuitenkin muistaa, että koepala antaa tietoa vain siitä kohdasta mistä se on otettu. Eli jos koepalassa ei esiinny tulehdusta, saattaa olla, että sen viereisessä limakalvon osassa tulehdusta esiintyy. Siksi sekä kotimaiset, että kansainväliset suositukset suosittelevat ottamaan koepalan kaikista poikkeavista limakalvomuutoksista. Eli jos koepalan otto on kohdistettu huolellisesti ja oikein, antaa tämä hyvin suurella todennäköisyydellä oikean kuvan suolen limakalvon tulehdusasteesta.
C-ANPROM/FI/IBDD/0146
03/2023