Nina Eriksson

Merkaptopuriini ja lasten hankinta

31.10.2017

Potilas on nuori, colitis ulcerosaa sairastava, merkaptopuriinia käyttävä mies, jota askarruttavat mahdolliset riskit, jos perusterve kumppani on tullut raskaaksi.

Tähän kysymykseen on mukava vastata, koska huolta ei nykytietämyksen valossa näytä olevan eikä miespotilaita enää kehoteta lopettamaan lääkitystä raskauden suunnitteluvaiheessa.

Atsatiopriinin, jonka aktiivinen metaboliitti merkaptopuriini on, ei ole nähty vaikuttavan sperman laatuun. Ei myöskään ole todettu isän hedelmöityshetkellä käyttämien tiopuriinien, joihin atsatiopuriini ja merkaptopuriini kuuluvat, vaikuttavan raskauden kulkuun tai aiheuttavan lisääntynyttä merkittävien epämuodostumien riskiä.

Kirjoitin lasten hankintaan liittyvistä asioista 14.1.2016 näiden sivujen lääkäripalstalle. Nyt kyllä huomaan, että tein sen kovin äitilähtöisesti. Siinä totesin, että valitettavasti syntyvän lapsen terveydentila on huoli, joka meidän on ihan kaikissa, ns. terveidenkin äitien ja isien raskauksissa uskallettava ja jaksettava kantaa. Neuvolajärjestelmä ja rutiinisti tehtävät raskausajan seulonnat onneksi hälventävät huolia ja auttavat nauttimaan yhdeksän kuukauden mielenkiintoisesta ja hienosta odotuksesta.